Historiaa

Haluat siis tietää Shieran koko historian? Hyvä on. Lue sitten huolella.

1. Luku; Shieran synty.
Shiera syntyi keväisenä päivänä kaiken perheeni riidan keskellä. Olin olohuoneessa kuuntelemassa perheen riitaa ja samalla piirtelin ihan rauhassa omissa ajatuksissani. Kun lopulta palaan todellisuuteeni, katselen kuvaa, ja tässä oli tulos. Kyllä, Shiera on alkujen alusta ollut käärmeen muodossa. Tällä ei ollut vielä nimeä, enkä oikein osannut tätä uudestaan piirtää, joten aloitin uudestaan piirtämään Shiera koirahahmossa.

2.Luku; Shiera koirana.
Aloin siis piirtämään shieraa koirahahmossa. Tulos oli tässä. Hetken ajan katselin kuvaa, kokeilin piirtää uudestaan, mutta luovutin ja nakkasin kuvan perimmäiseen nurkkaan mitä oli. Siellä se sitten oli...kunnes...

3.Luku; Shiera herää jällein henkiin.
Eli oli kuvataide päivä. Opettaja oli sanonut, että varustautukaa hyvin, sillä sottaisimme itsemme(Kuten minä teinkin). Halusin näyttää Shieran kuvat Zhaolle, mutta jouduimme eri ryhmiin, ja otin ne vahingossa poydän pääälle,kun halusin piirtää sarjakuvaan pienois-Shieran. Eräs kuvataide koulun oppilas huomasi Shieran luonnoksen ja alkoi tiirailla sitä. Minä säikähdän ja yritän saada ne takaisin, mutta...

4. Luku; kannustus.
Oppilas tiiraili kuvia,ja alkoi kehuskella sitä. Minä hetken olin hiljaa,mutta kiitin lopulta. Hän ehdotti, että voisin kokeilla tehdä Shierasta(silloin sillä ei ollut vielä Shieran nimeä)sarjakuvaa, kun kerran olin muka niin lahjakas. Päivän päätteeksi aloin pohtia sen oppilaan sanoja. Kotona aloin heti luonnostella uudelleen ja uudelleen Shieraa eri asennoissa ja siitä se sitten lähti.

5. Luku; sivut syntyvät.
Kun olin saanut mm. seisoma asennossa piirtrettyä Shieran, aloin tekemään sivuja. Siitä se lähti...Piirtelin ja piirtelin, kunnes lopulliset versiot olivat tässä ja tässä (Ainakin toistaiseksi).No, kiitos kun jaksoitte lukea Shieran historian.^^

Huom. Lisää kuvia Shierasta löydät gallerista.